Kevätluukautta on kohta takana viikko, ihan hyvä myös painon kannalta että on otain mikä pitää kiireisenä puolet päivästä, ei tule syötyä tyylsyyttä ja koulumatkoistakin tulee melkein 4 kilometriä käveltävää päivittäin, ja varsinkin tuolla kinoksissa se on oikeesti raskasta. Muuten mulla on nyt tuo liikunta hiukan jäänyt, odottelen, että tulis kevät ja pääsis lenkkeilemään ulos.

Oon nyt vihdoin saavuttanut 86 kiloa, se Pohjanmaan matka  ei kyl tosiaan ollut hyväksi, kun aika hitaasti paino on tippunut. Nyt vaan yritän kiristää tahtia, ensiviikolla alkaa pilates, viikonloppuna pitää mennä ostamaan jumppaalusta ja uudet jumppahousut, lauantaina on myös lisäksi lukion avoimetovet, hiukan jännittää nähd miltä tuleva koulu sitten näyttääkään;)

Ajattelin, että voisin myös kirjoittaa tänne hiukan mitä oon syönyt aina kun ehdin:) Eli eilisen ruoat:

  • Aamiainen:mandariini  
  • Lounas: savulohta ja perunamuusia 
  • Välipala: mandariini ja ruisleipä med lohen jämät
  • Illallinen: makkarakeittoa                                                                                                                                                                                                                                                 

Tosta tuli energynetin mukaan sellaset lähemmäs 700 kaloria, todella hyvin:) Rasvaa tosin on 33% energiasta, tuota prosenttilukua pitää pienentää, mutta toisaalta, jos olisin syönyt viel lisää, vaikka toiset 700 kaloria muusta kuin rasvoista, olis toi luku 16 %, vaikka rasvaa on sama määrä. hiilareita oli 42 % ja proteiinejä 24 %.

Mä taidan olla huono kirjoittamaan? What ever, ei tätä kukaan lue;)